Jos joku kysyy, että "Mikä sinun uskontosi on?", niin en osaa enää vastata. En ole tiennyt vastausta pitkään aikaan. 

Olen lueskellut joskus paljon eri uskonnoista, mutta oma kokemus on kuitenkin henkisyyteni pohja. Se vaisto, että on olemassa jotain. Mitä se jokin on, en tiedä edelleenkään. Ja tieto, että olen sielullinen olento. Se mitä sielulle tapahtuu on täysi arvoitus, mutta se että tietoisen olemiseni perusta on jotain muuta kuin ajattelemista tai tuntemista, tai muuta psykologian termein määriteltävää on minulle selvyys.

Pidän luontoa elävänä jossain muussakin mielessä kuin mitä biologit pitävät. Tämä näkemys ei tule niin selvästi esille muissa uskonnoissa kuin pakanuudessa. Mutta kaikella elävällä on myös yhteinen alkulähde, joka on yksi eikä monta, ja jonka olemassaolon pystyy tuntemaan tässäkin hetkessä. Minulla ei ole asialle mitään sanottavia perusteita, muuta kuin että näkemys on monista uskonnoista jossain muodossa tuttu ja että oma intuitio myös johtaa siihen. Pakanalliset uskonnot ovat polyteistisia enkä tiedä, että tuollainen näkemys olisi ollut niissä yleinen. Toki pakanallinen pääjumala on monesti eräänlainen tietäjähahmo, mutta ainakin nykyään pakanuudesta nostetaan esiin perimmäisen todellisuuskäsityksen sijaan mytologia ja magia.

Uuspakanuuden kohdalla monesti magia on tärkeässä osassa. Jossain vaiheessa tuollainen kiinnosti, mutta olen kasvanut pois siitä. Kaikenlaiset kuvat ja symbolit ovat minulle nykyään pikemminkin sekoittavia kuin avaavia. (Tai sitten en ole vain löytänyt oikeita.) Rekonstruktionistinen pakanuus taas pyrkii elvyttämään sellaisia perinteitä, joille ei oikeastaan ole nykymaailmassa sijaa, vaikka se saattaakin auttaa ymmärtämään esivanhempiemme maailmaa, mikä ei sinällään ole huono juttu.

Suomalainen pakanuus sellaisena elävänä ja moniarvoisena uskontona (ei niinkään ristiriitaisessa kuin täydentävässä mielessä) mitä se on joskus ollut, voisi olla ihan sopiva viitekehys. Mutta sitä ei ole enää olemassa. Sanomalla itseäni pakanaksi tulen helposti assosioineeni itseni sellaiseen, mitä en edusta ollenkaan.

Henkisyys on kai minulle ennen kaikkea sitä, että välitän oman sieluni hyvinvoinnista. Ja että näen sen osana laajempaa kudosta, johon muut sielut kuuluvat. Ja jotkut sielut sijaitsevat tässä kudoksessa lähempänä minua kuin muut, mikä tarkoittaa että niiden hyvinvointi on erityisesti sidoksissa omaani.

Niinpä en nyt oikein enää välitä näistä labeleista. Olkoon tämä blogi vain yksityisen henkilön omia (ja oman mielen mukaan lainattuja) ajatuksia.